Juutalaisten historia

Juutalaisten historia on yli kolmentuhannen vuoden mittainen. Juutalaisten historia alkaa Raamattuun tallennetuilla myyttisillä kertomuksilla Abrahamista ja muista patriarkoista, jotka omaksuivat yksijumalaisuuden ja muuttivat Mesopotamiasta Kanaaninmaahan ja sieltä Egyptiin, mistä Mooses myöhemmin johdatti israelilaisen kansan takaisin luvattuun maahan. Valloitettuaan Kanaaninmaan israelilaiset perustivat sinne Israelin ja Juudan kuningaskunnat, joiden tunnetuimmat myyttiset kuninkaat olivat Daavid ja Salomo. Varhaisimmat Raamatun ulkopuoliset lähteet näiden valtioiden historiasta ovat peräisin 800-luvulta eaa. Juutalaisista aletaan puhua varsinaisesti vasta maanpakolaisuuden ajanjakson eli Babylonin vankeuden jälkeen 500-luvulla eaa., kun juutalaisten uskonto oli saanut pitkälti nykyisen muotonsa ja pyhien kirjoitusten kanonisointi oli aloitettu. Palestiinan roomalaisvallan ja epäonnistuneiden kapinoiden jälkeen juutalaiset hajaantuivat diasporaan ympäri Välimeren aluetta. Seuraavina vuosisatoina he elivät kansallisena ja uskonnollisena vähemmistönä islamilaisessa maailmassa ja kristillisessä maailmassa, kokien usein vainoja, jotka huipentuivat 1940-luvulla holokaustiin. Nykyään juutalaisia asuu hajallaan ympäri maailmaa, eniten Yhdysvalloissa ja Israelissa.


Developed by StudentB